Sisältä pehmis

Fazerin kahvilan terassilla oli tänä aamuna ruutupaitamies, joka piteli croissantia niin kuin se olisi ollut jätskituutti.

Tais olla vailla töttöröö, töttöröö.

Tapu tapu

clap-clap 
clap 
clap-clap 
clap


In Between Lanes by Flat White

Kumman kaa

Olipa kerran eräät kosteat aloittelut. Bondailimme nimeltä mainitsemattoman laulajattaren kanssa Stevie Wonderin hittien äärellä. Jutustelimme musisoinnista ja laulamisesta.

Matkalla Dynamoon (toim. huom. tulevan elämäkertani nimi) hän esitti kiperän vastakkainasettelun:

trumpetti vai saksofoni?

Lainasin Lou Begaa ja vastasin: "Trumpet! The trumpet!" Olin siinä vaiheessa iltaa jo itsekin aikamoinen torvi, joten minulla ei ollut antaa sen suurempia perusteluja valinnalleni.

Nyt on.

Blur

Terkkuja kansitaiteilijalle!

GOTCHA!

Vaikka otsikko antaa ehkä niin ymmärtää, tilanne ei ole muuttunut miksikään. Brittipopvaihe odottelee edelleen jossain nurkan takana. Siellä se vaanii ja tulee vielä joku päivä ottamaan minut väkisin.

Sinä päivänä, kuten kaikkina muinakin päivinä, kuuntelen luureissani todennäköisesti jotain muhkeaa. Vaikkapa jotain sellaista kuin - kappas kappas - tämä Hello Giantsin Blur. Kelpaa soittolistalle mainiosti sinne Neufvoinin ja Rubikin jatkoksi.

Blur by Hello Giants

Ja hoidetaas tää nyt samalla pois alta. Mew.

Nyt se on mainittu eikä meidän tarvitse puhua siitä enää vaan voimme nauttia lisää Hello Giantsin musiikkia täällä ja tykätä niistä sitten täällä.

'Bout how you saved my life

Suhtaudun kritiikittömästi lähes kaikkeen Iso-Britanniasta tulevaan. Varsinkin miehiin. Siihen nähden on kummallista, ettei minulla ole ollut minkäänlaista brittipopvaihetta.

Tiedättehän, suedet, blurit, pulpit sun muut. Blaah. Viisari ei värähdä ja kiinnostuskiikarit pysyvät kaapin pohjalla.

Taidan olla ainoa sukupolveni edustaja tällä pallonpuoliskolla, joka ei osaa Oasiksen Don't Look Back in Angerin sanoja ulkoa. Kun kappaletta luukutettiin aikoinaan Ylen Lista-ohjelmassa, en ollut vastaanottavaisimmassa iässä. Laulan kertsiä edelleen kahdeksanvuotiaana "oppimillani" sanoilla: änsoousalikänvei...

Mutta tämän Oasiksen tuotoksen olen ottanut haltuun yhden iltapäivän aikana kuultuani sen Xfm:ltä. En tiedä mikä kappale olisi kiteyttänyt yhtä hyvin sen, mitä rakkaus minun mielestäni on.



All your dreams are made
of strawberry lemonade
and you make sure I eat today
You take me walking
to where you played when you were young

I'll never say that I won't ever make you cry
and this I'll say I don't know why
I know I'm leavin'
but I'll be back another day